On innostavaa, että medioissa on herätty ruokaan liittyviin asioihin muissakin toimituksissa kuin erityisesti ruokasivuilla. Viimeksi Hesarissa (12.1.2012) oli avointa ihmettelyä kotimaa-sivujen kahden toimittajan ja yhden uutisgrafiikkatuottajan voimin otsikolla Ruokailu on monelle uskon asia.

Ruoka on ollut viimeinen kulttuurin osa-alue, johon on kohdistettu yhtenäiskulttuurin vaatimus. Samaan aikaan kaikki muut kulttuurin osa-alueet ovat hajonneet jo 1980-luvulta lähtien tuhannen päreiksi, erilaisiksi koulukunniksi, ala- ja sivukulttuureiksi, joissa viimeistä taistoa käydään korkea- ja alemman kulttuurin merkittävämmyydestä.

Nyt, kun puhetta piisaa karppauksesta, lähiruoasta, luomusta, lisäaineista ja mm. tuotantosikojen elinolosuhteista, muutos asennoitumisessa ruokaan on peruuttamaton. Hesarin juttu kuvastaa tyypillisesti juuri tätä ruokapuheen kerroksellisuuden aiheuttamaa hämmennystä, vaikka sitä ei kirjoittajien juttuaihevalinnan käyttövoimaksi ilmoitetakaan.

Suomalaista ruokakirjoittelua on määritellyt aiemmin kolme tapaa nähdä ruoka: 1. kotitalousopettajataustainen toimittaja keskittyy reseptiikkaan (kaikki kunnia heille edelleen); 2. ruokakulttuuri on maatalouspolitiikan jatke – ruoassa on kyse maataloustuottajien tukijärjestelmien takaamisesta; 3. propagointi kansanvalistuksen henkeen ruoan terveellisyydestä, johon liittyvä virallinen, yhden totuuden viisaus valuu autoritaarisesti virkamiehiltä ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta yksinkertaisille alamaisille.

Hesarin jutussa elintarvikealan markkinatutkija Juuli Seppälä pohtii, kuinka ruoan merkitys on korostunut identiteetin vahvistajana: ”Ruoalla halutaan kertoa jotakin itsestä ja tuoda esiin omia arvoja.” Tähtitieteen professori Esko Valtaojan mukaan ruoka on ottamassa uskonnon paikkaa. Muutoin fiksuna pitämäni Valtaoja puhuu kuin syvästi loukattuna: ”luomuun liittyy pseudouskonnollisia ajatuksia, joissa luonto kohotetaan mystiseen asemaan.” 

Rationaalisen, tieteellisen maailmankatsomuksen rajaamalla mielellä ei voikaan yltää ruoan kaikkiin merkitystasoihin – juuri tästä ismistä, ns. nutritionismista nousevatkin tutkitut, ainoaa oikeaa ravitsemuksellisuutta painottavat, funktionaaliset, prosessoidut järkiruokaelintarvikkeet. Ja luomu edustaa epärationaalista, vastustettavaa noituutta.

Viimeinkin ruokakulttuurimme on moniäänistä, joka on terveen kulttuurin merkki: enää ei ole yhtä totuutta ja yhtä ainoata oikeata tapaa syödä! vaikka Itä-Suomen yliopiston kliinisen ravitsemustieteen dosentti Ursula Schwab uhkailikin jokin aika sitten, että karppaaminen (pastan korvaaminen parsalla) voi olla lasten huostaanoton peruste sosiaaliviranomaisille. Sydänliiton puheenjohtaja, professori Matti Uusitupa puolestaan julisti heti perään rasvaisten maitotuotteiden karppaajakäyttäjille kuolemantuomion.

Parasta tässä karppaajapelottelussa oli se, että ruoan auktoriteeteiksi itsensä kuvitelleet olivat vailla eväitä jo ennen kuin he avasivat suunsa. Heillä olikin vain yksi ääni moniäänisen ruokakulttuurin kohinassa. Röntgenkatseella nähtynä tilanne näyttäytyy seuraavanlaisena: ruokakulttuuri voi hyvin, vain käyttäjät kuolevat…  ja kuolevat väärin, koska tähän asti on saanut kuolla vain virallisen ruokaympyrän suosituksiin – kuten pitkälle prosessoituihin kevyttuotteisiin, ja ruokaan jonka maku, tuoreus, väri sekä säilyvyys on liitetty siihen ulkopuolelta E-koodilistan lisäaineilla.

Ehkä vallankumous tarvitsee marttyyrinsa, mutta kyllä se kannattaa! Kohta emme ole enää Pekka Puskan panttivankeja! Hyvästi Valtion ravitsemusneuvottelukunnan ruokaympyrä!
 
Ruoan eri merkitystasot kuten uskonnolliset, henkiset, ravitsemukselliset, terveydelliset, yhteisölliset, eettiset ja moraaliset, esteettiset, tuotannolliset ja ympäristölliset sekä monet muut kysymykset ja näkökannat odottavat avaamista. Arvot ovat tämän keskustelun ytimessä. Ruokapöydän tarjonta manifestoi arvovalintoja, jotka leviävät pikkuhiljaa myös muille elämän osa-alueille ja kuluttamisen tapoihin. Kun Suomeen valitaan nyt presidentti, arvojohtaja, tiedämmekö mitä ilmoittautuneet ehdokkaat syövät?

Otan loppuun vielä yhden ruoan merkitystason – seksin, sillä seksillä pystyy myymään blogejakin.

Amerikkalaisen Hoover-instituutin tutkija ja arvokonservatiivi Mary Eberstadt on käsitellyt kirjoituksissaan ruoan ja seksin moraalikäsitysten sekoittumista viimeisen 50 vuoden aikana.
 
Eberstadt kysyy, mitä tapahtuu, kun ensimmäistä kertaa ihmiskunnan historiassa aikuiset ovat vapaita saamaan kaiken ruoan ja seksin minkä he haluavat?

Aikaisemmin seksiin liittyneet moraaliset arvorakennelmat ja rajoitukset ovat murtuneet länsimaissa ja seksin harjoittamisesta ja seksuaalisesta suuntautumisesta on tullut arvoneutraalia.
 
Samaan aikaan ruoka on muuttunut neutraalista välttämättömyydestä moraalisten järjestelmien kentäksi. Kaikki-mitä-voit-syödä -buffet on nyt stigmatisoitu, joka tarkoittaa toisistaan poikkeaville ruokatottumuksille annettua leimaa, joka johtaa valtaeroihin yhteiskunnassa. Se mitä syöt, asemoi sinut hiearkiassa.

Seksuaalisen tarjonnan yltäkylläinen voileipäpöytä ei tätä enää aiheuta.

Teksti: Eeropekka Rislakki